Yllättävän moni hoitaja hyppää eettisiä ohjeita lukiessaan tiettyjen rivien yli. Niillä puhutaan hoitajan etiikasta alansa vaikuttajana. Somessa kävi kohahdus, kun kirjoitin siitä muutama päivä sitten päivityksen.

Minulta nimittäin kysytään usein, miksi olen hoitoalan edustajana niin näkyvästi esillä sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa. Siihen on useita syitä, mutta yksi niistä on vahva eettinen velvoite. Ihmettelijöiltä haluaisin kysyä, miksi niin harva jättää noudattamatta hoitajan eettiset ohjeet ja vaikenee?

Sairaanhoitajan eettisissä ohjeissa sanotaan selvästi, että ”sairaanhoitajat osallistuvat ihmisten terveyttä, elämän laatua ja hyvinvointia koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.” Sama löytyy lähihoitajan eettisistä periaatteista: ”lähihoitaja osallistuu aktiivisesti oman alansa ja ammattinsa kehittämiseen työyhteisössä ja yhteiskunnassa.” Tämä ei tietenkään toteudu, jollei hoitaja ole valmis avaamaan suutaan oikeassa paikassa, oikealla tavalla ja oikeaan aikaan.

”En haukkuisi julkisesti työnantajaani”

Olemme tottuneet tavaamaan eettisistä ohjeista ja laeista niin tarkasti potilaan oikeuksia, että unohdamme eettisen velvoitteen itseämme ja hoitoalan kehittämistä kohtaan. Hoitajilla ei ole varaa olla hiljaa omasta merkittävästä alastaan ja asiantuntijuudestaan. Jos hoitajat ovat hiljaa hoitotyöstä, sen sisällön ja hoitajan työn määrittelevät muut ihmiset. Siksi juuri hoitaja on alansa paras asiantuntija, eivät muut ammattiryhmät.

Moni hoitoalalta pois lähtenyt on jättänyt jälkeensä silmät avaavan viestin. He eivät kyenneet enää tekemään hoitotyötään eettisesti oikein. Sillä tarkoitetaan pääosin potilaan hoitamista, mutta myös kokemusta, että hoitajan ääni vaiennettiin työpaikalla. Hoitajan kun on pidettävä ääntä tärkeistä asioista, kuten siitä, että hoitajapulassa potilaiden kuolleisuus kasvaa. Takana ovat ajat, jolloin nimettömät hoitajat niiata niksautti nälkäpalkalla herrojensa edessä.

Osa hoitotyöntekijöistä pelkää ylittävänsä työpaikkansa salassapito-, lojaliteetti- ja uskollisuusvelvoitteen tai sosiaalisen median pelisäännöt. Sosiaalisen median vaikuttajana voin kertoa esimerkiksi bloggaavani viikottain sosiaali- ja terveysalasta, enkä ole kokenut sen olevan ristiriidassa työnantajieni ohjeiden kanssa. Tietenkään en haukkuisi julkisesti työnantajaani tai paljastaisi yksityiskohtia hoitamieni ihmisten elämästä. Se ei ole eettisesti oikein, eikä edusta asiantuntevaa tai rakentavaa keskustelua.

Hoitajan ja potilaan hyvä eettinen kohtelu on yhtä tärkeää

Yleisellä tasolla voin varsin vapaasti ilmaista itseäni ja käyttää sananvapauttani hoitoalan asiantuntijana. Voin vapaasti kiitellä tai suhtautua kriittisesti hoitoalaa koskeviin asioihin ja ilmiöihin. Voin vaikkapa kertoa julkisesti, etten hyväksy sairaanhoitajana asiakkaiden, läheisten tai työyksikössä vierailevien itseeni kohdistamaa uhkailua tai väkivaltaa. Puutun tilanteisiin heti niiden vaatimalla vakavuudella. Siihen jokaisella hoitajalla on oikeus. En edes haluaisi työskennellä työnantajalle, joka koettaisi riistää demokraattiset oikeuteni käydä tällaista tärkeää ja avointa keskustelua.

Julkisessa keskustelussa unohtuu helposti, että hoitajallakin on oikeuksia ja ihmisarvo. Siitä syystä meidän jokaisen tulee kysyä päivittäin, miten hoitajien hyvä kohtelu työpaikalla toteutuu. Maailman ilman hoitajia on pelottava paikka, mutta niin on maailma ilman hoitajien eettistä ja reilua kohteluakin.

Eettinen työskentely vaatii hoitajalta sitä, että palaa aika ajoin lukemaan hoitotyötä koskevat eettiset ohjeet. Ei ole haittaa siitäkään, että kertaa välillä hoitotyön etiikan perusteet. Nopeasti se käy vaikkapa lukemalla tai kuuntelemalla Skholen Hoitotyön etiikan verkkokurssin luvut läpi. Ohjeet ja kurssi muistuttavat samasta asiasta. Hoitajan eettinen omatunto on keskeinen osa hoitotyötä, niin potilastyössä kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaikuttamisessa.

Lue myös: Hoitotyö - kuka suostuu tekemään sitä enää tulevaisuudessa?