Ajatuskuplia-blogi täyttää vuoden – 24 kirjoitusta kiteytettynä
Enpä olisi vielä muutama vuosi sitten arvannut, että vietän 27.9.2021 Ajatuskuplia-blogini yksivuotissynttäreitä. Vuosi on vierähtänyt nopeasti ja olen saanut julkaista ajatuskupliani Skholen Koulutus hoidossa alustalle kaikkiaan jo 24 tekstiä.
Millaisista aiheista olen kirjoittanut? Mitkä asiat ovat mielestäni olleet hoitotyön ja hoitotyön koulutuksen näkökulmasta ajankohtaisia? Olenko pitänyt lupaukseni?
Esittelytekstissäni lupaan kirjoittaa hoitotyön ja pedagogiikan ajankohtaisuuksista, digitalisaatiosta, työhyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta sekä etiikasta ja arvoista. Jännityksellä kurkkasin menneitä blogejani, onko siellä lupaamiani aiheita ja olenko muistanut pitää punaisen lankani.
Tein listauksen ja kiteytykset vuoden mittaan julkaistuista ajatuskuplistani. Nyt palaan aiheisiin pohtien, ovatko nämä edelleen mielestäni ajankohtaisia asioita ja kerron, mitä näistä ajattelen nyt.
1. Digitalisaatio oppimisessa, etäopetus ja -ohjaus
Aloitin kirjoittamisen digitalisaatiosta ja sen hyödyntämisestä oppimisessa. Luonnollisesti liputin digitaitojen ja monimuoto-oppimisen puolesta ja intoilin siitä, miten muun muassa Skholen verkkokurssit tukevat ja monipuolistavat hoitotyön opetusta.
Olin innostunut, kun opetus siirtyi etäaikaan ja sain hyödyntää osaamistani ja innokkuuttani kehittää ja kehittyä. Sitten iski Teams-kooma.
Myöhemmissä teksteissä toin esille etäajan uupumuksen. Kuvasin kyllästymistä ja ”etätyö- ja oppimisen koomaa” eli sitä, miten Teams ja Zoom alkoi maistua puulta niin opiskelijoiden, kuin monen opettajankin mielestä. Nyt, kun on pääosin palattu lähiopetukseen, toivon kuitenkin, että olisimme oppineet jotakin etäajasta, emmekä kokonaan hylkäisi oppimisen monipuolisia mahdollisuuksia ja keinoja.
2. Pohdin tietenkin myös koronaa ja hoitajien jaksamista
Vuotta on varjostanut korona niin työn, kuin vapaa-ajankin osalta. Alati muuttuvat ja epäselvät ohjeet, rajoitukset ja rokotukset ovat tuottaneet jos jonkinmoista keskustelua, eikä salaliittoteorioilta ja monenlaisilta uskomuksiltakaan ole voitu välttyä. Korona on ollut kaikkien yhteinen asia ja vaikuttanut hoitotyöhön sekä hoitajien ja opiskelijoiden jaksamiseen, kuin myös meidän opettajien jaksamiseen. Hellekesä toi omat haasteensa, mistä myös kirjoitin perinteisen "helteellä selviämisen ohjeen".
Korona on ollut kaikkien yhteinen asia ja on edelleen.
Huoli hoitajien jaksamisesta on ollut suuri ja valitettavasti huoli on alkanut muuttumaan todellisuudeksi ja hoitajat ovat alkaneet katsella muita töitä, osa on jo jättänyt koko alan. Opettajien alalta pakeneminenkin on alkanut.
Hoitajapula ja työssä jaksamisen edellytykset on onneksi nostettu nyt vahvemmin keskusteluun ja toivon, että nyt tilanteeseen aidosti puututaan ja tehdään parannuksia. Parannuksia tarvitaan työolosuhtesiin, mutta myös hoitajapulan paradoksiin, jossa toisaalta suljetaan yksiköitä hoitajapulan vuoksi ja toisaalta pätevät hoitajat eivät saa sijaisuuksia. Kyse tietenkin on rahasta, jota ei tunnu riittävän hoitajille, kuin ei myöskään ammatilliseen koulutukseen. Mistähän sitä rahaa saisi ihmisaloille, kun ihmisiä ei voi myydä, eivätkä ne kestä koneen lailla rasitusta tauotta työskennellessään?
Huomaat varmasti edellisen sisältämän sarkasmin, mikä kuvaa turhautumistani tilanteeseen.
3. Kiusaaminen, häirintä ja väkivalta sekä työkulttuurin johtaminen
Sen lisäksi, että riittäviä resursseja ei ole, tuntuvat hoitajat olevan jollakin tapaa ”sallittuja nyrkkeilysäkkejä”. He, kun työnsä lomassa koettavat ehkäistä, itsensä suojelemisen lisäksi, myös asiakkaiden väliset väkivaltaisuudet. Hoitajia kiusataan, potkitaan ja syljetään alalla, jossa maallikoidenkin mielestä työntekijöiden pitäisi olla puhtaita hyviksiä.
Paradoksaaliselta tuntuu, että kaikesta edellä kuvatusta ja vaativasta sekä kiireisestä työstä huolimatta, hoitajilla tuntuu riittävän aikaa ja energiaa toistensa kampittamiseenkin. Tuntuu turhauttavalta lukea ja kuulla vuodesta toiseen kiusaamisesta hoitotyössä. Miten ihmeessä siihen ei tunnu löytyvän sellaisia keinoja, että se loppuisi?
Olisihan se aika uskomatonta, jos kiusaajat avautuisivat sosiaalisessa mediassa tai edes face to face ja tunnustaisivat kiusanneensa.
Ajattele, jos kiusaaja tunnustaisi kohdelleensa kollegaa kurjasti, koska ”se nyt vaan on niin ärsyttävä”. Tai, että kiusaaja tunnustaisi kiusanneensa, koska oli kateellinen ja pelkäsi jäävänsä kollegan varjoon tai paljastuvansa osaamattomammaksi. Tai tunnustaisi ne monet muut syyt, jotka vain kiusaaja itse tietää.
Pahoin pelkään, että vaikka kuinka paljon kirjoitettaisiin kiusaamisesta ja tarjottaisiin esihenkilöille siihen puuttumisen välineitä, sitä ei koskaan saada poistettua kokonaan. Vähenisiköhän kiusaaminen ja härintä, jos kiusaajat lukisivat kirjoituksia kiusaamiskokemuksista ja pystyisivät itsetutkiskeluun? Tärkentä kuitenkin olisi, että johtajat ja esihenkilöt puuttuisivat napakasti kiusaamiseen eivätkä itsekkään siihen sortuisi.
Kirjoitin siis myös johtajuudesta ja johtamisen velvoitteesta ylläpitää hyvää työilmapiiriä, johon kuuluu myös kiusaamiseen puuttuminen yhtenä osana henkilöstöjohtamista.
4. Kollegiaalisuus ja työyhteisö, jossa voi mokata
Jos koenkin voimattomuutta ja turhautumista kiusaamisen suhteen, lähestyin kirjoituksissani asiaa myös positiivisen vahvistamisen näkökulmasta. Riemuitsin muun muassa siitä, kuinka kollegiaalisuus on hoitajuuden valtava voimavara. Hyvä työilmapiiri, johon kuuluu kollegiaalisuus, on merkittävä työssä jaksamisen edellytys.
Hyvä työilmapiiri sallii myös epätäydellisyyden ja mokaamisen.
Psykologinen turvallisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että kukin kokee olevansa työyhteisössä arvokas ja tärkeä sekä uskaltaa puhua myös vaikeista asioista. Hyvässä työyhteisössä saa apua ja tukea, jos sitä tarvitsee.
Turvallisessa työyhteisössä uskalletaan olla eri mieltä ja olla omanlaisiamme. Psykologinen turvallisuus on myös arvostusta, suvaitsevaisuutta ja lempeyttä sekä sitä kollegiaalisuutta.
Toki hoitotyössä tulee olla tarkka ja huolellinen sekä huolehtia asiakasturvallisuudesta, joten huolimattomuus ei toki ole hoitajan hyve. Kirjoittelinkin ”turvallisesta hoitajuudesta”, kuten aseptiikasta, kuin myös sosiaali- ja terveysalan tietoturvallisuudesta. Hoitotyö on vaativa asiantuntijatehtävä, jossa hyvä tiimityö ja kollegiaalisuus suojaa myös virheiltä.
5. Osaaminen, oppiminen, opettaminen ja ohjaaminen sekä hoitajuuden myytit
Aihetta voisi yksinkertaistaa ja kiteyttää esimerkiksi laatuun, jolloin hoitotyön laatu perustuu osaamiseen. Osaaminen taas perustuu oppimiseen. Oppimista tapahtuu oppilaitoksissa opettajien avulla, verkko-oppimisympäristöissä ja webinaareissa omalla ajalla, monenlaisissa täydennyskoulutuksissa ja tietenkin työpaikoilla osaavan ohjaajan avulla. Oppimista tapahtuu ihan kaikkialla.
Hoitaja ei ole koskaan valmis, vaikka saisi tutkintotodistuksen käteensä. Hoitajuuteen kuuluu täydennyskoulutusvelvoite, kuin myös opettamisen ja ohjaamisen velvollisuus. Yhdessä oppilaitosten ja hoitotyön asiantuntijoiden kanssa mahdollistetaan se, että alalle saadaan uusia osaavia hoitajia. Työpaikoilla ohjaavat hoitajat pääsevät vaikuttamaan oppilaitosten kanssa siihen, miten meitä kansalaisia hoidetaan nyt ja tulevaisuudessa. Aikamoinen vastuu, eikö vain?
Yhdessä kehitetään ja kehitytään, opitaan ja ihmetellään ja tästä iloitsen.
Tulevien ja olevien opiskelijoiden tarpeisiin listasin harhaluuloja hoitotyöstä. Ehkä tuon listauksen lukemista suosittelen myös päättäjille ja niille, jotka luulevat hoitotyön olevan vain mediaseksikästä henkien pelastamista. Ja, että hoitajilla on jonkinlainen ihmeellinen kutsumus, mikä riittää, vaikka työolosuhteet olisivat kehnot, vaikka työstä ei maksettaisi palkkaa ja, että hoitajien leveät hartiat kestävät globaalin pandemian hoidonkin kevyesti.
6. Vuorovaikutus- ja kohtaamistaidot
Tämä lempiaiheeni on toki ollut mukana matkassa. Kirjoitin vuorovaikutuksesta ja kohtaamistaidoista sekä palautteen antamisen taidoista. Vuorovaikutus on avaintaitoja sekä hoitotyössä, että työyhteisöissä, kuin myös opiskelijoiden ohjaamisessa.
Vuorovaikutuksen ja kohtaamisen tai palautetaitojen pulmat näyttäytyvät suurimmassa osassa työyhteisöjen ristiriitoja, kuin myös opiskelijoiden kokemuksissa työpaikkajaksoista. Onneksi vuorovaikutusta ja palautteen antamista pääsemme harjoittelemaan joka päivä.
Ei lie haittaa, jos tästä lempiaiheestani jatkossakin kirjoittelen, koska oppiminen ja ihmisenä kasvaminen on prosessi ja vuorovaikutustaidoissamme emme tule koskaan valmiiksi?
Päästyäni listani loppuun pohdin, olenko jo kirjoittanut kaikesta kaiken ja mistä kirjoittaisin seuraavan vuoden. Onneksi ja valitettavasti listaltani löysin sellaisia kestoaiheita, joita lienee hyvä nostaa keskusteluun jatkossakin. Hoitotyö ja koulutus, oppiminen ja ohjaaminen muuttuvat jatkuvasti ja uusiakin ilmiöitä nousee esille. Helpottuneena huokaisen, ettei pelkoa siitä, että aiheet loppuisivat.
Mistä sinä haluaisit lukea blogin toisella kaudella?
Katri Thurman on pulppuvan pirskahteleva, luova ja innostuva ekstrovertti sekä multitaskaaja-ajattelija. Katri on terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja, tietokirjailija ja työnohjaaja STOry. Katri harrastaa vapaa-ajallaan opintojen ja muun lisäksi teatteria, josta hän saa eväitä opetustyöhön. Katri on kiinnostunut hoitotyön ja pedagogiikan ajankohtaisuuksista, digitalisaatiosta, työhyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta ja etiikasta sekä arvoista ja näitä hän pohtii blogissaan.