Skholesta inspiroitunut tuttu koulutuspäällikkö

Skholesta-inspiroitunut-tuttu-koulutuspa-a-llikko-

Juttelin tutun koulutuspäällikön kanssa. Hän oli silminnähden innostunut jostain. Syy selvisi pian. Hän oli tulossa tapaamiseemme Skholen oppimisympäristön esittelystä.

Skhole innosti ideoimaan koulutuksia

Tiedätkö, että tajusin siinä esittelyn aikana, että vihdoin me saadaan verkkokoulutukset yhteen paikkaan, tuttuni hihkui innoissaan. Voin seurata jokaisen opiskelijan edistymistä ja kurssit suorittaneille lähtee automaattisesti todistukset. Tiesitkö sä jo tämän Skholen?

En saanut suunvuoroa vastatakseni, kun hän jo jatkoi pulppuavaa puhettaan.

Siinä Skholessa on jo valmiiksi satoja luentoja meidän hoitajille. Me voidaan tehdä sinne myös omia kursseja tosi helposti. Ajattele, mitkä mahdollisuudet kouluttaa entistä enemmän meidän ihania hoitajia! He voivat kouluttautua 24/7 mistä ja milloin vaan, hän selitti minulle onnellisen oloisena.

Skhole muovautuu koulutuspäällikön tarpeisiin

Itse asiassa Skhole ei ole minulle aivan uusi tuttavuus. Tiedän sen helpoksi ja edulliseksi oppimisympäristöksi, joka toimii kätevästi vuosilisenssillä. Olen treenannut verkkokurssien tekemistä verkkotyökaluilla ja todennut sen helpoksi.

Tunnen Skholelaiset ja heidän rennon tapansa kuunnella asiakasta. Opastaa kädestä pitäen Skholen käyttöönotossa. Siksi en ollut ihmeissäni, että tuttuni oli inspiroitunut tapaamisesta. Siitä, mihin kaikkeen Skholen oppimisympäristö muovautuu koulutuspäällikön työpaikalla suuressa sote-alan palveluja tarjoavassa yrityksessä.

Skholen avulla rekrytointivaltit ja koulutusvähennykset haltuun

Minulla oli antaa hänelle yksi rahanarvoinen vinkki. Koko työporukan täydennyskoulutuksen voi hoitaa niin, että työnantaja saa itselleen koulutusvähennykset. Koulutus voi liittyä vaikkapa työhyvinvointiin tai ajankäytön hallintaan hoitajan työssä. Se onnistuu helposti Skholen oppimisympäristössä.

Tota en vielä kunnolla ajatellutkaan, hän hihkaisi vastaukseksi. Ajattelin koko ajan kuunnellessani sitä esittelyä, että tämä on hyvä rekrytointivaltti hoitajapulassa.

Mietin vaan, että miten saisin tämän koulutusasian esiin meillä hoitajien rekrytointiin ja etuna rekrytointi-ilmoituksiin.

Intoa puhkuva koulutuspäällikkö hoitajapulassa

Siinä tuttuni oli oikeassa, että koko valtakunnassa on huutava hoitajapula. Kaikki keinot hoitajien rekrytointiin, pitovoimaan ja uran kehityksen tukemiseen ovat siksi sallittuja. Nyökyttelin myös hoitajien halukkuudelle oppia jatkuvasti lisää hoitotyöstä ja sote-alasta. Se on hoitajalle elinehto, jos aikoo tehdä työnsä hyvin.

Jäin hymynkare suupielessä miettimään intoa puhkuvaa koulutuspäällikköä. Tuttuani, joka inspiroitui Skholen esittelystä. Kunpa me kaikki syttyisimme työstämme ja uusien työkalujen käyttöönotosta samalla tavalla. Osaisimme nauttia niistä työpäivistä, kun työnimu vie meidät mennessään.

Lue myös: 5 vinkkiäni hoitajalle – Miten luoda hoitoalalla monipuolinen ura?

Jan Holmberg on terveysalan monitoimimies. Hän toimii kouluttajana, tietokirjailijana ja on koulutukseltaan sairaanhoitaja (ylempi AMK) ja ammatillinen opettaja. Janilta sujuu somemanagerointi, oppimateriaalien tekeminen ja bloggaaminen yhtä hyvin kuin kansainvälisissä hankkeissa luoviminen. Hän on koukuttava kirjoittaja, jonka mottoja ovat rohkeus, kehittäminen ja tulevaisuuteen katsominen. Vapaa-ajalla hän lukee, kuuntelee ja pyrkii keskittymään tärkeisiin hetkiin ja ihmisiin elämässään.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.