Valmennuskoulutukset sujuviksi Skholen oppimisympäristössä

Suomen Ampumahiihtoliitto on suomalaisen ampumahiihdon valtakunnallinen lajiliitto, joka vastaa lajin kilpailu-, valmennus- ja harrastustoiminnan kehittämisestä. Liitto tukee seuroja, kouluttaa valmentajia ja ohjaajia sekä huolehtii huippu-urheilun edellytyksistä yhteistyössä muun muassa Olympiakomitean ja kansainvälisten lajiorganisaatioiden kanssa.

Suomen Ampumahiihtoliiton ja Skholen yhteistyö sai alkunsa huhtikuussa 2023, jolloin opetus- ja kulttuuriministeriön tukema osaamisen kehittämishanke tarjosi urheiluliitoille mahdollisuuden kehittää koulutustoimintaansa. Ampumahiihtoliitossa päätettiin hyödyntää tukea erityisesti valmennuskoulutusten teoriaosuuksien siirtämiseen verkkoon. Skhole valikoitui yhteistyökumppaniksi kilpailutuksen kautta.

"Saimme vinkin yhteistyöstä toiselta organisaatiolta, joka suositteli Skholea heidän oman kokemuksensta pohjalta. Skholen hinta-laatusuhde sopi meille hyvin, joten päätös yhteistyön aloittamisesta oli helppo", kertoo kenttäpäällikkö Lauri Elo.

Verkkokoulutusalustan käyttöönoton vaikutus oli konkreettinen: aiemmin kahden viikonlopun mittaiset valmennuskoulutukset tiivistyivät yhden viikonlopun lähijaksoon. Tämä vapautti resursseja ja teki koulutuksesta joustavampaa osallistujille. Suomen Ampumahiihtoliitto hyödyntää Skholen verkkokoulutuksiin soveltuvaa oppimisympäristöä tällä hetkellä valmentajakoulutuksissa, ja suunnitteilla on siirtää myös ohjaaja- ja huoltokoulutuksia alustalle tulevien vuosien aikana.

Maksuton käyttökoulutus ja aina saatavilla oleva apu yhteistyön parhaita puolia


Yhteistyö Skholen kanssa on sujunut Laurin mukaan erinomaisesti:

"Aina kun tarvitsee apua, sitä saa käytännössä heti. Se on ollut parasta. Myös käyttökoulutukset ovat olleet selkeitä ja hyödyllisiä."

Vaikka markkinoilla on urheiluliitoille muitakin palveluntarjoajia, kokee Lauri Skholen tarjoavan kaiken tarvittavan kustannustehokkaammin ja nopeammin isompiin toimijoihin verrattuna.

"Skhole sopii erityisesti pienemmille lajiliitoille ja organisaatioille, joilla ei ole resursseja isoihin ja visuaalisesti näyttäviin toteutuksiin. Sisältö on kuitenkin se tärkein, ja Skholella sisällöt valmistuvat varmasti nopeammin ja kustannustehokkaammin isompiin toimijoihin verrattuna."

Verkkokoulutusten toteutustavan tulee motivoida käyttäjäänsä


Suomen Ampumahiihtoliitossa toivotaan tulevaisuudessa lisää sparrausta koulutusrakenteiden suunnitteluun. Vaikka läsnäolokoulutusten toteutus sujuu omasta takaa, verkkokoulutusten pedagoginen suunnittelu kaipaisi lisätukea.

Koko Skholen toiminta perustuu asiakasorganisaatioiden esiin nostamiin tarpeisiin. Siksi myös kaikki kehitysehdotukset, kuten koulutusrakenteiden suunnittelun tuki tai oppimisympäristön käytettävyyden parantaminen, otetaan huomioon. Skhole on aina valmiina tukemaan koulutusten toteutusta niin, että ratkaisu palvelee juuri kyseisen organisaation arkea parhaalla mahdollisella tavalla. Koulutusten rakenteellisen toteutuksen tulee motivoida verkkokoulutusten käyttäjiä, jotta oppimisympäristö motivoi kouluttautumaan.

Yhteisenä tavoitteena on tarjota koulutuksia helposti ja kustannustehokkaasti verkossa, jotta varmistetaan tasavertainen oppiminen kaikille, ja saadaan lisää aikaa sekä resursseja siihen, mikä on tärkeintä.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.